perjantai 27. huhtikuuta 2018

Mikä on arvoa tuottavan ympäristön perusta?



Miten eri persoonat arvottavat ympäristönsä? Mikä merkitys kullakin asialla on eri ihmisille? Arvo syntyy nimenomaan merkityksen kautta: jos asia ei ole merkityksellinen, se ei nauti arvostusta ja jää vain ohikulkevaksi hetkeksi vailla tunnetta. Se, miten ympäristö koetaan, riippuu persoonasta.


Kolmen muutosmuotoilijan elämänkulku ja -kokemukset muotoilevat omanalaisensa arvomaailman, jossa vuorovaikutuskentät ovat jatkuvassa muutoksessa – sosiaalisesti, fyysisesti ja digitaalisesti. Kaikkia kolmea vuorovaikutuksen kenttää yhdistää nähdyksi tuleminen, jolloin asioihin pääsee vaikuttamaan.

Nähdyksi tuleminen tarkoittaa kuulemista ja näkymistä. Merkityksellisyys syntyy tunteesta, että omalla tekemisellä on vaikutusta. Voimme hengittää digitaalisuutta, elää fyysisestä tekemisestä ja kokea sosiaalista kanssakäymistä, mutta ilman nähdyksi tulemista kaikki kokemukset jäävät vaille aitoa kohtaamista ja merkitystä.

Työntekijänä tai asiakkaana, kaikki haluavat mahdollisuuden vaikuttaa, jättää jäljen vuorovaikutuksen kenttään, olla olemassa. Asiakas haluaa vaikuttaa saamaansa palveluun tai palvelutta jäämiseen, joten mahdollisuus kuulluksi tulemiseen on oltava. Työntekijä haluaa vaikuttaa työnsä tekemiseen: ympäristöön missä sitä tehdään ja millä arvoilla työtä tehdään, koska vain silloin tekemisellä on todellista merkitystä. Työn tekemisen merkityksellisyys valjastaa intohimon, joka nostaa kokemisen ja tekemisen täysin uudelle tasolle.

Teksti: Aho - Mäenpää - Uusitalo


Kuvat: Pixabay


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti